Doesn't suit? No problem! You can return items for up to 30 days
You won't go wrong with a gift voucher. The gift recipient can choose anything from our offer.
Tapasin Carolinen opiskeluaikanani. Jo muutaman viikon tuttavuuden jalkeen han oli tuonut seksielamaani aivan uusia kokemuksia. Voisin oikeastaan sanoa, etta siina missa yliopisto piti huolen akateemisesta koulutuksestani, piti Caroline huolen seksuaalisesta patevyydestani. Tiesin, etta Caroline oli liberaali nuori nainen, mutta kerran han yllatti minut tuodessaan esiin villeimman fantasiansa siihen asti. Istuskelimme eraan opiskelijakuppilan hiljaisessa nurkassa juomassa kahvia. Caroline pyoritteli lusikkaansa kermavaahdossa, ja hanen kasvoillaan oli viehattava ilme.Han kertoi fantasioineensa alistumisesta. Etta yhden viikonlopun ajan hanen ainoa tehtavansa olisi olla usean miehen kaytettavissa ja han tyydyttaisi heidan kaikki tarpeensa. Han olisi eraanlainen orjatar tai palvelijatar, joka vastaisi ruoanlaitosta. Ne kaksi asiaa hanta eniten kiinnostivatkin: ruoka ja seksi. Han haaveili siita, etta hanet jakaisi useampi hanta ihaileva mies. Han pohti, mahtaisivatko Stian ja Chris olla kiinnostuneita ideasta. Lue myos Todistajan lasnaollessa.Cupido on vuonna 1984 perustettu, kuukausittain ilmestyva aikakauslehti, joka on taynna eroottisia tarinoita ja mielenkiintoisia artikkeleita seksuaalisuudesta ja nautinnosta - ilman paheksuntaa tai hapeilya. Kaikki ovat tervetulleita Cupidon maailmaan, ja kaikki ovat edustettuina. Lehdessa julkaistavat novellit ovat lukijoiden itsensa kirjoittamia, ja ne saavat takuulla posket punoittamaan. Cupidon lukijoiden iloa, leikkisyytta ja nautintoa kipinoivat tarinat tuovat jokapaivaiseen seksielamaan aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.
Hi! I'm Libroamiko, your book advisor.
How can I help you?